"If we could live happy and healthy lives without harming others.. why wouldn't we ?" -Edgar's Mission-

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kaikki ei aina suju kuin Runebergilla.












Tänään oli keittiössä vähän huonompi päivä.
Kaalilaatikko tosin onnistui loistavasti,
mutta sitten alkoi alamäki.
Lujaa kyytiä meninkin vohvelirautani kanssa.

Viisi vohvelia yritin paistaa, sitten luovutin.
Säädin lämpötilaa, rasvasin rautaa, lisäsin öljyä taikinaan,
tein kaikkeni, mutta joka kerta sain raapia vohvelin raudasta riekaleina.

Luovutin ja ajattelin että eiköhän siitä taikinasta saa paistettua lettuja.
Toisen letun jälkeen luovutin, letut eivät irronneet kunnolla pannusta,
puhumattakaan, että ne olisivat olleet ohkaisia lettuja.
Vohvelitaikina ei ole todellakaan sama asia kuin lettutaikina.

Mun piti jo torstaina, Runebergin syntymäpäivänä,
tehdä Runebergin torttuja.
Kaupasta oli kuitenkin loppunut karvasmanteliaromi.
Ajattelin, että teen torttuja kuitenkin,
tulee sitten vain vähempi mantelisia.
Mantelijauhetta oli siinä hyllyssä
ja mietin, että meneeköhän sitä niihin torttuihin.
Päätin ettei varmaankaan mene ja jätin jauhepussin hyllylle.

Kotona luin sitten reseptin ihan oikeasti ja
huomasin että multa puuttui karvasmanteliaromin lisäksi
myös mantelijauhe ja vadelmahillo.
Runeberg sai syntymäpäivänsä kunniaksi mokkapaloja :)
Mokkapalojen resepti löytyy täältä.

Kätevän Emännän Runebergin Torttu :)











Tänään sitten tein Runebergin Torttuja.
Tai ehkä paremminkin Runebergin Muffinsseja.
Edelleen ilman karvasmanteliöljyä :)

Mutta hei, niistä tuli ihan hauskoja ja hyviä. Nam.

Karvasmantelittomat Runebergin Muffinssit

1,5 dl juoksevaa kasviöljyvalmistetta
1,5 dl fariinisokeria
1,5 dl omenasosetta
0,5 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa
1 dl korppujauhoa
1 tl kardemummaa
1,5 tl leivinjauhetta

Koristeluun vadelmamarmelaadia ja sokerivesikuorrutusta.

Sekoita margariini, fariinisokeri ja omenasose.
Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet.
Lisää kuivat aineet margariinifariinisokeriomenasoseseokseen.
Jaa taikina muffinssivuokiin (n. 11 kpl)
ja paista uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia,
tai kunnes tikkuun ei jää taikinaa.

Anna jäähtyä jonkin aikaa, kaiva veitsellä ja lusikalla kolo
muffinsseihin keskelle ja täytä kolo vadelmamarmelaadilla.
Tee sokerikuorrutus ja pursota siitä rengas hillon ympärille.
Laita jääkaappiin siksi aikaa, että sokerivesikuorrutus kovettuu.






















Näistä ei sitten tullut ollenkaan Runebergin Torttujen näköisiä
(ja koristeluahan voi vaikka muunnella miten sokerivesikuorrutuksella)
joten näitä muffinsseja voi tehdä vaikka koska :)
Helppoja ovat ainakin !

Alkuperäinen resepti on Kamomillan Konditorian.



4 kommenttia:

  1. Lahetin kommentin, mutta se havisi taivaan tuuliin enka nyt viitsi kirjoittaa sita uudestaan. Sen vain sanon, etta nuo ruunegreenit ovat tosiaan huippuhyvia, vaikkei alkuperaisilta, oikeissa vuoissa tehdyilta naytakaan. :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, ne on niin hyviä, että nimen vois oikeesti muuttaa ja tehdä niitä muinakin aikoina ! :)

    VastaaPoista
  3. Luovuus ja odottamattomiin tilanteisiin reagointi on niitä ihmisen vahvuuksia.

    VastaaPoista